Kalaa voi grillata sekä kokonaisena että fileinä. Näillä nikseillä kala ei tartu grilliin – eikä siitä tule ylikypsää!
Grillaaminen on mainio tapa valmistaa kalaa, ja grillattavaksi sopivat monet kalalajit joko fileinä tai kokonaisina. Grillissä voi valmistaa esimerkiksi kirjolohta, lohta, siikaa, nieriää, ahvenia ja kuhaa.
Grillattava kala kannattaa ottaa huoneenlämpöön noin 15–20 minuuttia ennen grillaamista, jotta sen lämpötila ehtii tasaantua. Kala on hyvä suolata ennen grillaamista joko liottamalla sitä kymmenprosenttisessa suolaliemessä tai ripottelemalla kalan pinnalle karkeaa merisuolaa ennen kypsennystä.
Kokonaisena grillattava kala tulee suomustaa ennen grillaamista, koska tällöin sen voi nauttia nahkoineen päivineen. Juuri rapeaksi grillaantunut nahka on erityisen herkullista!
Tee kalan pintaan molemmin puolin muutama viilto, jotta kala kypsyy tasaisesti. Viiltojen ei pidä mennä läpi kylkiruodoista. Sekä viiltoihin että kalan vatsaonteloon kannattaa hieroa suolaa.
Peratun kalan vatsan voi halutessaan täyttää esimerkiksi yrteillä tai sitruunasiivuilla tai vaikkapa tuorejuustolla. Vatsa kannattaa sulkea esimerkiksi cocktail-tikuilla, jotta täytteet pysyvät paikoillaan.
Koska kokonainen kala tarttuu helposti grilliin kiinni, on hyvä kuumentaa grilli mahdollisimman kuumaksi, öljytä kalan pinta ja käyttää halsteria. Näin kalaa on myös helppo kääntää grillaamisen aikana.
Fileenä grillattavaksi kalaksi kannattaa valita rasvaisempaa kalaa, kuten lohta. Grillattavassa kalafileessä tulisi mielellään olla nahka mukana, ja grillaaminen aloitetaan aina nahkapuolelta. Etenkin vähärasvaisessa kalassa on ehdotonta, että kalassa on nahka mukana, jotta kala säilyy mehukkaana.
Myös kalafileitä grillatessa halsteri on erinomainen apuväline.
Kaloja grillatessa kypsennysajat ovat aina ohjeellisia, sillä lopputulos riippuu grillattavasta kalalajista ja kalan koosta sekä grillistä ja sen lämpötilasta. Kokonaisen kalan kohdalla hyvä nyrkkisääntö on se, että kun kalan selkäevä irtoaa vaivatta, kala on kypsä.
Esimerkiksi lohta ei kannata grillata läpikypsäksi, vaan se on parhaimmillaan silloin, kun se on sisältä vielä punertavaa ja mehevää.
Halsterin lisäksi kalaa voi grillata esimerkiksi paloina vartaissa tai alumiinifoliosta tehdyissä nyyteissä. Niihin voi laittaa kalan lisäksi esimerkiksi kypsiä uusia perunoita, kasviksia ja tuorejuustoa.
Kymmenprosenttinen suolaliemi kalalle
1 litra vettä
1 dl merisuolaa
Laita kattilaan litra vettä, anna kiehahtaa. Lisää joukkoon merisuola ja sekoittele, kunnes suola liukenee. Anna jäähtyä.
Laita kala laakeaan vuokaan ja kaada jäähtynyt suolaliemi kalan päälle. Jos liemi ei peitä kalaa kokonaan, käännä kala välillä. Isommalle kalalle valmista suolalientä esimerkiksi tuplamäärä.
Muutamia senttejä paksua kalafileetä voi pitää liemessä 15–20 minuuttia, kokonaista kalaa yön yli. Sopiva suolausaika löytyy kokeilemalla.
Pro Kala ry on kalan asialla. Yhdistys tiedottaa, tuottaa materiaalia ja järjestää erilaisia tilaisuuksia ja tempauksia. Pro Kalassa on mukana koko kalan ketju vedestä ruokapöytään saakka. Kala – helppoa, hyvää ja herkullista!