Aineosat
- 1 naudan sisäfilee
- suolaa
- mustapippuria
- rasvaa paistamiseen
Ohje
Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. 1 h minimissään.
Ota liha pois pakkauksesta ja kuivaa hyvin. Siisti liha eli poista kalvot yms roippeet.
Leikkaa liha kolmeen osaan. Leikkaan ensin irti sen paksumman pään ”ns sivuosan”. Tämän jälkeen katkaise liha vielä kahteen osaan. Seuraa lihan paksuutta ja missä kohtaa hyvä katkaista. Näkyy selkeästi se paras paksu osa ja sitten alkaa kaveta.
Mausta lihapalat suolalla ja mustapippurirouheella kauttaaltaan. Paista eli ruskista lihapalat yksi kerrallaan. Ruskista myös päädyt. Nosta uunivuokaan.
Aseta lämpömittari paksuimpaan lihapalaan. Digitaaliseen mittariin aseta haluttu sisälämpötila. Paista 120- 150 asteessa.
Kun liha on valmis nosta se sivuun tasoittumaan. Vähintään vartti.
Itse en peitä lihaa millään, enkä kääri folioon.
Lopuksi leikkaa liha ohuiksi siivuiksi ja laita tarjolle.
HUOM!
Kun joukossa on usea syöjä ja erilaiset toiveet lihan kypsyysasteesta olen saanut sen onnistumaan näin. Siksi mittari vain paksuimmassa lihapalassa. Pienemmät osat ehtivät kypsyä vähän enemmän. Kuvan liha paisto 55 asteen sisälämpötilaan.