Valion uutuudet syksyyn: runsaasti kuin sieniä sateella

0
(0)

Moni on viime viikkoina kotiuttanut mahtavia tatti- ja kanttarellisaaliita tai ainakin myötäelänyt sieni-ihmisten intoilussa. Yhtä runsain mitoin Valio tuo nyt kaupan hyllystä poimittaviksi todella runsaasti uusia tuotteita.

Välipaloja loppuvuoden iloksi

Välipalasadossa riittää herkkuja kannen ja korkin alla. Todelliselle hapatuksen syväsukeltajalle olemme kehittäneet pitkästä aikaa uudenmakuisen kefiirin: Valio Gefilus® Kefir sitruuna-seljankukka on pirskahtelevan erilainen, silti vuosisatoja vanha perinnevälipala. Proteiiniherkuttelijoiden iloksi tuomme Valio PROfeel® valikoimaan uutukaisen kerrosrahkan, jossa vaniljarahka kohtaa hillokkeen. Uusia makuja on kaksi, Valio PROfeel® kerrosrahka vanilja & mustikkapiirakka ja vanilja & sitruuna. Jäätelökesä jatkuu, kun hörppää Valio PROfeel proteiinipirtelö mansikan pehmeän suloista makua. Ihan oikeitakin uutuusjäätelöitä meillä on. Valio Jäätelö banoffee ja karamelliomena tutuissa pint-kokoisissa purkeissa saapuvat syyskuun puolivälissä.

Vegeherkuttelijat taas pääsevät aloittelemaan joulufiilistelyt heti halutessaan Oddlygood® dessert dreamy gingerbread -jälkkärillä. Sopii loistavasti myös kirpakoiden omenaherkkujen kylkeen. Kahvin ja muiden kuumien ja kylmien kupposten ystävät saavat mukiinsa Valio Latte chai maitoteejuomaa tai kahdessa maussa kaurajuomaa, Valio Oddlygood® Barista kaurajuoma hasselpähkinä sekä pumpkin spice. Maustettu kahvi ei ole vain kaurajuomaleirin juttu, vaan maidon lorauttelijatkin pääsevät mukaan: Valio kahvimaitojuoma kanelipulla on laktoositon oikotie pullakahveille.

Piparkakkua ja makumatkoja

Leivonta ja ruoanlaitto korostuu loppuvuonna, kun pieniä ja isoja pyhiä on tiheästi. Jauhopeukalot joukossamme kiinnostuvat Valio Viola® piparkakku tuorejuustosta. Olisiko vielä kysyntää parille arkiruokahelpotukselle? Valio crème fraiche paahdettu sipuli on umamisen sipulinen täydennys vaikkapa lihapullan kylkeen, ja Valio Italian style ja mexican style juustoraasteet kuorruttavat ja maustavat vaikkapa vuokaruoat. Valio Koskenlaskija® Ruoka & Dippi vahva cheddar 14 % tekee vahvan vaikutuksen kevyemmin.

Käänsimme vegetuotteiden tarinassamme uuden sivun, kun uudistimme Gold&Green® brändi-ilmeen ja seisomme entistä ponnekkaammin paineettoman ruokavalion takana – kasvipohjaiseen syömiseen tulee mennä maku ja helppous edellä, ja muu hyvä kyllä seuraa. Gold&Green® Nyhtökaura® perhe kasvaa Marrakesh– ja Mexico-mauilla, ja olemme pakanneet maustekastikkeen erikseen. Miksi näin? Jotta voit säätää aromit juuri sopivan voimakkaiksi omaan makuusi. Tsekkaa kaupan hyllystä myös Gold&Green® käyttövalmis gluteeniton vegeleike.

Uutuustuotteiden listamme on vielä hieman tätä pidempi, ja löydät ne kaikki verkkosivuiltamme.

Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo

Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme.

3 700 suomalaista maitotilayrittäjää omistaa Valion osuuskuntien kautta. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.

Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa, ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2022 oli 2 236 miljoonaa euroa.


www.valio.fi

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Vastaa