Millainen on perinteinen jouluruoka Suomessa?

0
(0)

Joulua ei voi kuvitella ilman jouluateriaa perheenjäsenten ja ystävien kanssa, ja koska kyseessä on perinteitä kunnioittava ja vaaliva juhla, joulupöytään kuuluu ehdottomasti perinteisiä jouluruokia. Mitä olisikaan suomalainen joulu ilman kanelisokerilla maustettua riisipuuroa, luumumarmeladilla koristettuja tähtitorttuja, graavilohta ja ta-daaa! joulukinkkua? Ilta-sanomien gallupissa kysyttiin 3812 suomalaiselta heidän jouluruokamieltymyksistään, ja vastauksista ilmeni, että suomalaisten joulumenu pysyy vahvasti samanlaisena, ja suomalaiset arvostavat edelleen niitä perinteisimpiä jouluherkkuja. Joulukinkku sai huikeat 84% äänistä ja aika lähellä olivat peruna- ja lanttulaatikko sekä riisipuuro ja rosolli. 

Mitä teidän perheessä tarjoillaan jouluksi? Ajattelitko kaivaa vanhat klassikkoreseptit, joilla pääset tekemään vaikutuksen omaan perheeseesi? Haaveiletko kenties pienemmällä vaivalla loihditusta jouluateriasta, sillä haluaisit panostaa enemmän nautintoon ja yhdessäoloon? Etsitkö mahdollisesti sellaista ohjetta, joka juontaa juurensa historiasta mutta on päivitetty 2000-luvun trendien mukaan ja ottaa huomioon jouluvieraidesi erilaiset mieltymykset? Joulumenua suunnitellessa ja inspiraatiota hakiessa kannattaa kurkata muiden harrastajakokkien arvosteluja ja neuvoja ReviewsBird-sivustolta, sieltä nimittäin löytää niin arvioita rakastetuista jouluruokaohjeista kuin käytännöllisiä vinkkejä joulukokkaamisstressiä helpottavista laitteista ja tarvikkeista.

Lipeäkalaa ja rieskaa

Kuten monissa maissa, myös Suomessa perinteiset jouluruoat vaihtelevat alueittain, ja eri maakuntien joulupöydissä huomaa usein selkeitä eroja. Esim. kalaruokia, mätiä ja äyriäisiä syödään jouluna Etelä-Suomessa ja Uudellamaalla paljon enemmän kuin muualla Suomessa. Uudellamaalla lisäksi tarjotaan pääruoaksi kinkun sijaan kalkkunaa ja ankkaa – tämä johtuu kenties pääkaupunkiseudun kansainvälisestä profiilista ja muista maista kantautuvista kulinaristisista vaikutteista.  Länsi-Suomessa joulumenuun kuuluu ehdottomasti lipeäkalaa ja joululimppu. Myös perunalaatikon suosio on siellä paljon korkeammalla tasolla kuin muualla Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa nähdään joulupöydässä muita alueita enemmän puhtaasti kotimaista ruokaa. Pohjois-Suomessa nautitaan riista- tai poronkäristystä ja hernemuhennosta sekä kotona leivottuja joulupipareita, -torttuja ja rieskoja. Itä-Suomessa joulupöydässä korostuu luonnollisesti joulukinkku tai karjalanpaisti, joiden seuraksi tarjoillaan kylmäsavustettua lohta, karjalanpiirakoita, riisipuuroa ja lipeäkalaa.

Erilainen joulupöytä

Uusi aika tuo uusia ideoita, ja myös nyky-Suomessa korostetaan aiempaa enemmän erilaisuutta, moninaisuutta ja sallivuutta. Olemme kaikki erilaisia, joten samassa joulupöydässä saattaa olla helposti vegaani, gluteenitonta ruokavaliota seuraava vieras ja sellainen henkilö, joka ei saa syödä tietyntyyppisiä ruokia kulttuurinsa tai uskontonsa takia. Onneksi joulun mauista ei tarvitse tinkiä! Monet perinteiset jouluruoat ovat jo valmiiksi gluteenittomia, ja lisäksi toiset klassikkoherkut voi kääntää helposti gluteenittomaan versioon: esim. laatikoissa ja joulukinkussa kuorrutteena käytettävän vehnää tai ruista sisältävän korppujauhon voi korvata gluteenittomalla korppujauholla. Jälkkäriksi voi loihtia vaikka jonkin marjajäädykkeen, jossa ei käytetä jauhoja ollenkaan, tai vaihtoehtoisesti leipoa perinteisen taatelikakun kaura- tai riisijauhoista.

Monista perinteisistä suomalaisista jouluruoista saa helposti aikaan myös vegaanisen version. Perinteisen joulukinkun voi esimerkiksi korvata lempeän savuisella tofukinkulla, joka maistuu yhtä hyvältä kylmänä ja lämpimänä. Käyttämällä herneproteiinisia vegekuutioita ja juureksia voit valmistaa lihatonta karjalanpaistia. Myös lisukkeina tarjottavat joululaatikot taipuvat pienellä säädöllä vegaanisiksi – korvaa vain tavallinen maito kaurajuomalla ja voilà! Kalatarjoilun taikominen vegaaniseksi vaatii jo hiukan enemmän kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta, mutta kukapa ei tykkäisi haasteesta? Voisit tehdä ”silliä” munakoisosta ja tarjota sitä sinappisen kastikkeen kera. Tai miten olisi herkullinen ja edullinen porkkala, eli vegaaninen ”lohi”? Luontaisesti vegaaninen rosolli ja kaiken maailman salaatit tuovat runsaasti väriä ja makua joulupöytään, vitamiineista puhumattakaan!

Uusista trendeistä perinteiksi 

Uudella vuosituhannella puhaltavat tuulet ovat tuoneet mukanaan myös jouluun liittyviä muutostrendejä, joista jotkut ovat ajan myötä muodostumassa uusiksi jouluperinteiksi. Esim. yhä useampi perhe päättää välttää joulukokkailuun liittyvän stressin ja valitsee valmiin vaihtoehdon kaupan hyllystä. Toiset taas saattavat päätyä kompromissiin ja nappaamaan ostoskärryynsä laadukkaita puolivalmisteita – näin voidaan edelleen nauttia joulukeittiön tunnelmasta ja samalla välttyä turhilta etukäteisvalmisteluilta ja säästää arvokasta aikaa.

Jotkut perinteiset jouluklassikot ovat saaneet viime vuosina uuden ilmeen, ja ihme kyllä jopa perinteistä innokkaasti pitävät suomalaiset ovat hyväksyneet nämä uudet tulokkaat joululautaselleen. Tällaisia esimerkkejä on mm. bataattilaatikko, josta on tullut ikään kuin neljäs muskettisoturi suosittujen peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkojen toveriksi. Perinteisiä joululaatikoita on myös alettu valmistaa lehdenohuista, pystyyn ladotuista viipaleista tai kasviskukista – tällainen valmistustapa ei ainoastaan hivele makuaistia vaan tuo myös ainutlaatuista estetiikkaa maalaishenkiseen joulukattaukseen. 

Joulupöydän vanhat tuttavuudet saavat helposti uuden twistin, kun modernisoit niitä uusien mausteiden avulla tai tarjoilet ennennäkemättömien mutta mahdollisesti hämmästyttävän hyvin sopivilla lisukkeilla. Mitä jos hurmaisit vieraasi pistaasikuorrutetulla joululohella tai kardemumman ja appelsiinin vivahteilla yllättävällä graavisiialla? Jos et jaksa innostua perinteisestä (ja monien mielestä tylsähköstä) porkkanalaatikosta, mitä jos buustaisit sen makua lisäämällä siihen inkivääriä? Jälkiruoassa voi sitten heittäytyä oikein villiksi ja yhdistää vaikkapa jouluun ehdottomasti kuuluva piparkakkumauste ja parhaita Suomen makuja edustavaa puolukka – tuloksena voisi olla esim. piparkakkuvohvelituuteissa komeileva puolukkajäätelö. 

Joulu on taianomaista aikaa, josta kaikille löytyy jotain – voit siis rauhallisin mielin palata lapsuuden muistoihin tekemällä sitä parasta lanttulaatikkoa perheesi salaisen reseptin mukaan, tai voit myös keksiä jotain täysin innovatiivista ja näin panna alulle uuden jouluperinteen, joka siirtyy omille lapsillesi.

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

2 kommenttia artikkeliin ”Millainen on perinteinen jouluruoka Suomessa?”

Vastaa