Lohilaatikko Leif Mannerstömin tapaan

0
(0)

Lohilaatikko Leif Mannerstömin tapaan sovellettu versio

Ainekset

Keitettyjä uusia perunoita (näitä oli pitkälti yli 1kg)

tilliä reilusti

mustapippuria rouhittuna

suolaa

voita voiteluun + tillivoi

**savulohta (oli kokonainen filee)

3 dl maitoa

4 munaa

2 dl kermaa

Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 200°C tai 175°C

Voitele uunivuoka.  Silppua tilli ja muista jättää osa voikastikkeeseen.

Laita kulhoon munat, maito ja kerma. Vispaa nopeasti sekaisin ja jätä odottamaan.

Viipaloi perunat.

Lado uunivuokaan perunoita tasainen kerros. Lisää savulohta tasainen kerros. Mausta tillillä, suolalalla ja pippurilla. Toista ja lado päällimmäiseksi perunasiivuja.

Kaada munakermamaito vuokaan.

Paista uunissa  noin 40 min 200 tai liki tunti 175. Mukavan ruskea pinta tavoitteena, ja munamassan hyytyminen.

Ruskista voita ja lisää tillisilppua.  Itse oikeammin vain hieman kiehautin voita hetken aikaa. Laita annoksen päälle omaan makuun sopiva määrä tillivoita.

** Mannerströmin ohjeissa kylmäsavu- tai graavilohta, ja  näitä oli myös tarjolla siivu tai pari annoksessa. Hänellä on myös kuullotettua sipulia.

Tämän ohjeen isänä pidetään Leif Mannerstömiä. Näin olen kuullut.

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Vastaa