Seuraa meitä: Tutustu löytämiimme resepteihin

Beef Wellington eli naudanfilee taikinakuoressa

Beef Wellingtonin eli taikinoidun sisäfileen huolellinen valmistelu vie hiukan aikaa, mutta on taatusti sen arvoista. Se sopii mihin aikaa tahansa vuodesta ja varsinkin juhlapöytään.

Erilaisia ohjeita valmistukseen löytyy netistä läjäpäin ja tässä siis vain yksi niistä:

Ainekset (6 annosta)

  • 1 kg naudan sisäfileetä (keskikohtaa tai tasapaksu pala leveämmästä päästä)
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria

Paistamiseen

  • 1 rkl voita
  • 1 rkl rypsiöljyä

Täyte

  • 200 g herkkusieniä
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl mustapippuria
  • 80 g parmankinkkua (1 rasia)
  • 2 rkl dijoninsinappia

Rahkavoitaikina

  • 250 g voita (huoneenlämpöisenä)
  • 250 g maitorahkaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa

Lisäksi

  • 1 keltuainen
  • 1 tl unikonsiemeniä

Ota sisäfilee huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen valmistamista. Poista lihasta mahdolliset kalvot ja näkyvä rasva. Suolaa ja pippuroi lihan pinta.

Ruskista voita ja öljyä pannulla. Nosta liha pannulle ja paista käännellen, kunnes liha on kauttaaltaan kauniisti ruskistunut. Paista myös päät. Alenna lämpöä ja paista lihaa vielä noin 10 minuuttia välillä käännellen. Nosta liha työlaudalle ja kääri folioon. Anna jäähtyä.

Puhdista ja halkaise sienet. Kumoa ne tehosekoittimeen suolan ja pippurin kanssa. Käynnistä kone ja anna käydä, kunnes sienet ovat tummaa, sileää massaa. Lusikoi massa kuivalle, kuumalle paistinpannulle, ja kuumenna sekoitellen, kunnes erottuva neste on haihtunut.

Levitä pöydälle kelmua (60 cm x 60 cm). Levitä päälle kinkkuviipaleet limittäin 30 cm x 40 cm:n kokoiseksi alueeksi, tai sen levyiseksi, että liha mahtuu siihen hyvin. Levitä päälle sienimassa.

Voitele jäähtynyt liha sinapilla ja nosta sieniseoksen päälle. Kääri liha kelmun avulla tiiviiseen pakettiin sienimassan ja kinkkuviipaleiden sisään. Kääri päät tiukasti rullalle. Nosta paketti jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Tähän asti voit esivalmistella lihan myös edellisenä päivänä.

Valmista taikina sekoittamalla ainekset keskenään. Vaivaa, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa. Lisää tarvittaessa hiukan jauhoja. Peitä taikina kelmulla ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ohueksi levyksi. Poista lihasta kelmu. Nosta liha taikinan päälle ja kääri se taikinaan. Leikkaa tarvittaessa ylimääräistä taikinaa pois. Ummista saumat ja päät hyvin painellen. Voit tarvittaessa sivellä saumoihin hiukan vettä, jotta ne sulkeutuvat varmasti tiiviisti. Käännä paketti saumapuoli alaspäin.

Voitele käärö keltuaisella. Ylimääräisestä taikinasta voit halutessasi tehdä päälle esim. tähtikuvioita. Voitele myös ne. Voit myös vetää veitsellä pinnalle muutamia koristeraitoja. Ripottele lopuksi päälle unikonsiemeniä.

Paista lihaa 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes taikina on kypsä ja kauniisti ruskistunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *