Pirkka ja Moilas toivat markkinoille yhteisbrändätyn tuotteen

0
(0)

Kesko ja Moilas Oy ryhtyivät uudenlaiseen yhteistyöhön tuodessaan markkinoille ns. co-branding-tuotteen: Pirkka-Moilas Gluten Free juustosämpylä tuli myyntiin K-kauppoihin maaliskuun alussa. K-ryhmän oman Pirkan ja gluteenittomista tuotteistaan tunnetun pieksämäkeläisleipomo Moilas Oy:n vahvat tuotemerkit näkyvät näin kuluttajalle samassa paketissa.

Kuluttajat edellyttävät tuotteilta jatkuvasti suurempaa läpinäkyvyyttä ja myös aitoutta. Halutaan tietää, kuka tuotteen on tehnyt, missä, ja minkälaisella taustalla. Myös kotimaisuus nähdään yhä tärkeämmäksi arvoksi. Läpinäkyvyyden merkitys puolestaan korostuu erityisruokavaliotuotteissa: varsinkin jos tuotetta käytetään muista kuin hyvinvointisyistä, eli kuluttaja on esimerkiksi allerginen tai sairastaa keliakiaa, hänen on voitava todella luottaa siihen, että tuote on turvallisesti valmistettu.

– Gluteenittomien tuotteiden suosio kasvaa jatkuvasti niin hyvinvoinnillisista kuin terveydellisistäkin syistä; myös erilaiset allergiat ja ruoka-aine yliherkkyydet lisääntyvät, ja niiden diagnosointi tarkentuu. Näemmekin, että uudenlaisessa yhteistyössämme Keskon kanssa kuluttaja saa ostovarmuutta kahdesta tutusta lähteestä samanaikaisesti. Uskomme, että luotettavat brändit yhdessä ovat omiaan voimistamaan tarjolla olevan uutuuden laatumielikuvaa, Moilas Oy:n kaupallinen johtaja Marko Hammar iloitsee.

Kesko näkee yhteistyössä uudenlaista tarttumapintaa kuluttajaan

– Rakentaessamme Pirkka-tuotemerkkiä panemme peliin oman laatumielikuvamme ja osaamisemme. Ymmärrämme myös, että tavarantoimittajakumppaneillamme on paljon pelissä heidän kehittäessään omia uutuuksiaan ja innovaatioitaan. Juuri erityisruokavaliotuotteissa kuluttajan luottamus on ratkaisevaa ostopäätökselle. Siksi uskomme, että Pirkan yhteisbrändäys Moilas Gluten Freen kaltaisen erittäin tunnetun ja luotetun toimijan kanssa palvelee kummankin osapuolen etua, sanoo Keskon päivittäistavarakaupan tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen

Moilas Oy:n tuotteista lähes puolet menee vientiin, jo 16 Euroopan maahan. Gluteenittomien tuotteiden tunnustetulla osaajalla on kysyntää esimerkiksi sellaisten eurooppalaisten asiakkuuksien keskuudessa kuin McDonald’s tai Nomad Foods, joka on Euroopan suurin pakastetoimittaja. Moilas Oy:llä on globaalia luottamusta nauttivan BRC-laatustandardin A-laatuluokitus; huippuosaaminen ja prosessien pitävyys ovat suurten toimijoiden lähtökohtaisia ehtoja jo yhteistyötä pohdittaessa. Leipominen Pieksämäellä on jatkunut jo vuodesta 1955 jatkuvasti toimintaa nykyaikaistaen, innovoiden ja kansainvälistäen.

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Vastaa