Pirjon mantelinen kääretorttu

0
(0)

Aihekset

Kääretorttupohja

4 kananmunaa
1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Ohjeet

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri  vaahdoksi

Yhdistä kuivat aineet, sekoita  ja lisää varovasti nostellen munasokerivaahtoon siivilän läpi.
Kaada taikina pellille, jossa on leivinpaperi, jonka päälle on siroteltu osa paahdetuista mantelialastuista. Tasoita taikinaa lastan tai nuolijan avulla. 

Paista keskitasolla 225 astetta ja noin 6-8 minuuttia. Varo ylipaistamista.

Kumoa valmis pohja leivinpaperin päälle, johon on siroteltu osa paahdetuista mantelilastuista. Jäähdytä.

Lisäksi:

noin 100g paahdettuja mantelilastuja*
omenasosetta

Täytteen vaniljakreemi

4 dl vispikermaa
3 dl vettä
140g vaniljakreemijauhetta


Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa kreemijauhe ja vesi sekaisin käsivispilällä. Yhdistä kermavaahto ja kreemi. Anna tasaantua  vartin verran kylmässä ennen käyttöä.

Täyttö

Levitä pohjalle noin 3/4 osaa vaniljakreemistä. Ihan päätyihin aste ei ole tarve, koska rullataan. Ei turhaan pursu yli. Ripottele kreemin päälle jälleen osa paahdetuista  mantelilastuista.  Laita lopuksi omenasosetta  tasaisina pieninä kasoina.

Rullaa alla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen. 
2. Nosta leivinpaperia hyödyntäen tarjoilualustalle. Levitä  loput vaniljakreemistä kääretortun pinnalle ja pääosassa on nyt keskiosa. Ei siis tarvitse peittää kauttaaltaan.  Ripottele loput paahdetuista manteleista pinnalle koristeeksi. Aseta tarjolle.

HUOM!

Tämä on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Mikäli haluat antaa maustua yön yli, niin  kohdan 1 jälkeen suojaa ja nosta jääkaappiin.  Jatka seuraavana päivänä kohdasta 2.

Mikäli kaipaat runsasta makeutta käytä omenahilloa. Muutoin makeuttamaton omenasose on tässä loistava. 

* Paahda mantelilastuja  paistinpannulla. EI rasvaa.  Kääntele  tai sekoita koko ajan.  Paahtuu nopeasti.

Pirjon mantelinen kääretorttu annoskuva
Pirjon mantelinen kääretorttu annoskuva

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Reseptinurkan tuote-esittelyt

Reseptinurkan yksi osio on tuote-esittelyt. Tuote-esittelyistä löydät eri verkkokaupoissa saatavilla olevia kodin- ja keittiöntuotteita, koneita ja tarvikkeita.

Vastaa