Tarvitsetko nopean lounaan kiireisen etätyöpäivän keskellä tai kenties ruuan ripeästi pöytään koko perheelle ennen harrastusten täyttämää iltaa? Ratkaisu löytyy säilykepurkista.
Kotona kannattaa pitää kaapissa kalasäilykkeitä, sillä niistä saa loihdittua nopeasti aterian.
Tuttua tonnikalaa löytyy säilykkeenä niin vedessä, öljyssä kuin erilaisissa maustekastikkeissakin. Viime vuosina kalasäilykkeiden tarjonta on laajentunut niin, että kaupoista löytyy myös muun muassa kotimaista luonnonkalaa, järvikalaa ja jopa kalakukkoa purkissa. Säilykepurkeista löytyy isompien kauppojen hyllyiltä niin ahventa, särkeä ja kirjolohta kuin muikkuja ja siikaakin.
Moni säilykekala on hyvä proteiininlähde, esimerkiksi purkkitonnikalassa on noin 25 grammaa proteiinia sataa grammaa kohden.
Kalasäilykkeistä saa nopeasti täytteen vihersalaattiin, ja jos salaatti kaipaa vielä lisää proteiinia, mainio makupari kalalle on keitetty kananmuna. Ruokaisamman version salaatista saa, jos siihen yhdistää esimerkiksi keitettyä pastaa tai riisiä.
Säilykekala maistuu pizzan täytteenä, ja nopean pizzapohjan saa hetkessä tortillaletusta. Toisaalta voit myös kääräistä tortillan wrapiksi ja täyttää sen vaikkapa salaatilla, tomaatilla, kurkulla ja säilykekalalla. Mukaan pieni tujaus sopivaa kastiketta, ja ruokaisa välipala on valmis. Säilykekalat toimivat myös lämpimien leipien täytteenä. Esimerkiksi muikuista syntyy nopeasti täyttävä ja herkullinen lämmin leipä.
Tonnikalapasta on monelle tuttu ruoka opiskelijavuosilta, ja se on klassikko, joka maistuu aina. Kokeile vaihtaa tonnikalan tilalle kotimaista luonnonkalaa tai valitse tonnikalaa maustekastikkeessa – tuttu ruoka saa heti uuden säväyksen. Pastan tilalla voi kokeilla myös esimerkiksi nuudeleita ja syödä aterian vaihteeksi puikoilla. Jos aikaa on enemmän, säilykekalasta ja pastasta on helppo valmistaa vaikkapa mehevä laatikkoruoka.
Keitetyistä perunoista ja säilykekalasta syntyy nopeasti ruokaisa perunasalaatti, joka saa raikkautta kapriksista ja sitruunamehusta.
Jos säilykekalaa ei syö kaikkea kerralla, loppu kala pitää siirtää toiseen astiaan ja säilyttää se jääkaapissa. Avatusta säilyketölkistä voi irrota ruokaa raskasmetalleja.
Muikkuleivät kahdelle
(2 annosta)
4 palaa revittyä ruisleipää
1 prk muikkusäilykettä
2–4 keitettyä perunaa paloiteltuna
suolaa, mustapippuria, yrttejä
2–4 tomaattia siivuina
noin 1 dl juustoraastetta
Nosta leivät uunipellille päälle. Valuta avattu muikkupurkki ja levitä leiville haluamasi määrä muikkuja, paloiteltuja perunoita tomaattiviipaleita. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä Peitä pinta juustoraasteella.
Kuorruta kuumassa uunissa tai grillivastuksen alla 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut tai lämmitä grillissä alumiinifolioon kietaistuna.
Maailman nopein perunasalaatti
8-10 keitettyä perunaa kuorittuna ja paloiteltuna
1 purkillinen säilykekalaa (esimerkiksi tonnikalaa tai luonnonkalaa)
1 rkl ruokalusikallinen kapriksia
reilusti tuoretta tilliä
suolaa, pippuria ja sitruunamehua
Kokoa salaatti kerroksittain isolle lautaselle ja nauti heti.
Kuva: Pro Kala
Kalasäilykkeet:
Isommista kaupoista löytyy monipuolinen valikoima erilaisia kalasäilykkeitä. Kuvassa säilykkeinä kirjolohta, luonnonkalaa, savumuikkuja sekä inkivääritonnikalaa ja misotonnikalaa.
Muikkuleipä:
Savumuikuista syntyy nopeasti täyttävä lämppäri eli lämmin leipä.
Tonnikala-perunasalaatti:
Keitetyistä perunoista ja säilykekalasta valmistaa ruokaisan salaatin hetkessä.