Kalakuu haastaa suomalaiset syömään kalaa kahdesti viikossa

0
(0)

Toukokuussa luonnonkalan sesonki on parhaimmillaan, ja Pro Kala onkin nimennyt toukokuun Kalakuuksi. Kalakuuta vietetään nyt kolmatta kertaa, sen ideana on haastaa suomalaiset syömään kalaa suositusten mukaan, eli vähintään kahdesti viikossa.

Toukokuu on Kalakuu: kevätsesongin aikaan tuoreen luonnonkalan tarjonta kalatiskeillä ja ravintoloissa on runsaimmillaan. Kaloilla on omat sesonkinsa, ja monien kalalajien paras saalissesonki ajoittuu kevääseen, jäiden lähdön jälkeiseen aikaan, eli huhti-toukokuuhun. Myös ravintoloiden listoilta löytyy monasti tällöin kalaa kaikkein monipuolisimmin.

Pro Kala heittääkin Kalakuun kunniaksi kaikille suomalaisille haasteen: haasta itsesi ja kaverisi syömään kalaa kahdesti viikossa ja nappaa itsellesi kalasta sen kaikki terveyshyödyt.

Kuluttajatutkimusten mukaan moni suomalainen haluaisi lisätä kalan määrää ruokavaliossaan. Nyt on juuri oikea hetki tehdä muutos parempaan!

– Kun kuukauden ajan tottuu kahteen kala-ateriaan viikossa, voi tätä suositeltavaa tapaa jatkaa helposti koko vuoden ympäri, sanoo Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Partanen vinkkaa, että tuoreen kalan lisäksi kannattaa muistaa monet helpot ja ympäri vuoden tasaisesti tarjolla olevat kalatuotteet, kuten erilaiset kalajalosteet, pakasteet ja säilykkeet.

– Kalaa kannattaa käyttää monipuolisesti eri aterioilla, ja muistaa, että sitä voi syödä muulloinkin kuin lounaaksi tai päivälliseksi. Kala sopii myös aamiaiselle, välipaloille ja iltapalalle!

Vinkkejä kalan lisäämiseen ruokavaliossa jaetaan Kalakuun aikana Pro Kalan somekanavissa, jotka löytyvät nimellä Parasta evästä. Luvassa on myös useita kilpailuja Kalakuun kunniaksi.

Kala on myös mainio grilliherkku

Kalakuun nettisivuilta löytyy joukko herkullisia ja toimivia reseptejä, joiden avulla voi kokkailla ja syödä kalaa ulkona. Reseptit voi toteuttaa vaikka omalla pihalla, kesämökillä tai nuotiopaikalla. Kalaruokia voi valmistaa niin grillillä, muurikkapannulla, savustimella kuin avotulellakin.

Kalakuun reseptit innostavat kokeilemaan rapeita ahvenhodareita, grillaamaan parsa-jättirapuvartaita, keittämään kuhasta soppaa sekä testaamaan siikacevicheä ja pintapaahdettua lohta. Kalakuun nettisivustolta löytyy myös videoita kalan savustamisesta ja kalan grillaamisesta fileenä.

Kalakuussa kannattaa valita myös ravintolassa lautaselleen kalaa sekä lounaalla että ilta-aikaan.

Tietoa kalasta ja lisää kalareseptejä löydät Pro Kalan nettisivuilta!


Vinkki:  Tiesitkö – kaloillakin on sesongit

Monien pyydettävien kalojen saatavuus on parhaimmillaan keväällä jäiden lähdettyä, huhti-toukokuussa sekä syksyllä vesien jälleen viilentyessä.

– Kalojen sesongit tarkoittavat sitä ajankohtaa, jolloin kala käy parhaiten pyydyksiin. Se toteutuu silloin, kun kala liikkuu eniten, kertoo Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Pro Kalan sesonkikalenterista käy ilmi, että juuri nyt esimerkiksi ahventa, kuhaa, haukea ja silakkaa voi löytää kaupan kalatiskiltä paremmin kuin vaikkapa keskikesällä.

Sesongit koskevat etenkin pyydettyä kalaa. Kasvatettua kalaa, kuten lohta tai Suomessa kasvatettua kirjolohta tai siikaa on tarjolla vuoden ympäri.

Kalastukseen liittyviä ohjelmia ja ruokaan löytyy myös suoratoistolta

Tässä on joitakin suosittuja suoratoistopalveluja ja niiden tarjoamia sisältöjä:

  • Netflix: Elokuvia, televisiosarjoja, dokumentteja, animaatioita, stand-up-koomikkoja
  • Amazon Prime Video: Elokuvia, televisiosarjoja, urheilua, dokumentteja
  • Disney+: Disney-elokuvia ja -sarjoja, Marvel-elokuvia ja -sarjoja, Star Wars -elokuvia ja -sarjoja, National Geographic -dokumentteja
  • HBO Nordic: Televisiosarjoja, elokuvia, dokumentteja, stand-up-koomikkoja
  • Viaplay: Televisiosarjoja, elokuvia, urheilua, dokumentteja, lasten ohjelmia
  • CMore: Televisiosarjoja, elokuvia, urheilua, dokumentteja, lasten ohjelmia
  • YouTube: Videoita eri kategorioista, kuten musiikki, vlogit, elokuvat, televisiosarjat, urheilu, opetusohjelmat ja paljon muuta.
  • SkyShowTime: SkyShowtime on uusi suoratoistopalvelu, joka tarjoaa parasta viihdettä, suurimpia menestyselokuvia ja sarjoja yksinoikeudella. Tutustu maailmankuulujen studioiden uutuuksiin ja suosikkeihin.
  • YLE areena, elokuvia, sarjoja dokumentteja – sarjoissa paljon brittisarjoja kuten Tukahduttava Rakkaus
  • MTV Katsomo ja suomalaiset sarjat kuten Mari Veitola Doc

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Vastaa