BBQ Possutorni uunissa

0
(0)

Ainekset

noin 2.8kg possunniskaa naturell

3 rkl fariinisokeria

1-2 rkl suolaa

2 rkl paprikajauhetta

2-3rkl savupaprikaa

1 tl chilijauhetta tai chilimix

2 rkl sinappijauhe

1 rkl juustokuminaa

1 rkl mustapippuria

Lisäksi

1 peruna ja pari puutikkua (tukevat)

foliota

*leivinpaperia

reilu ½ pulloa Santa Maria BBQ Smoky Hickory

Työvaiheet

Mittaa ja sekoita kaikki kuivat mausteet sekaisin.  Laita sivuun odottamaan.

Kuivaa ja siistii lihaa tarpeen mukaan. Viipaloi noin 1-1½ cm siivuiksi.  Hiero mausteet lihan pintaan kauttaaltaan. Laita tiiviiseen astiaan ja anna maustua yön yli.

Nosta liha lämpenemään muutama tunti ennen paistoa.

Aseta vuoan pohjalle leivinpaperiarkki, sitten ritilä ja lopuksi pesty ja pituussuunnassa halkaistu peruna. Aseta puutikut 1-2 molempiin ja lävistä peruna.

Asettele nyt lihasiivuja  tasaisesti niin et tulee nätti pino. Tässä muodostuu se torni. Itse jouduin lisäämään muutaman tikun, koska oma torni oli hiukkasen kallellaan. Muutamalla lisätikulla sain  vakautettua. Ohkaset varrastikut ei ole tässä se paras.

Leikkaa ylimääräinen pituus pois tikuista, mutta jätä ½cm verran. Huomioi uunisi korkeus.

Kääri nyt foliota ympärille tiukasti. Koko paketti uuniin 5-6h ja 150*C.

Tämän jälkeen poista folio ja kaada BBQ kastiketta tornin päälle ja sudi sitä kauttaaltaan lihatorniin.  Liha uudestaan uuniin  (sama aste) noin 45 min.

Tortillaan, pitaan, hampurilaiseen jne.

* Leivinpaperi suojaa vuokaa ettei valuvat roiskeet pala astiaan kiinni. Helpompi putsata. Toki voit laittaa vettä pohjalle.

** Käytössä  oli suurin Ikean Koncis vuoka

Kuinka hyödyllinen tämä kirjoitus oli?

Klikkaa tähteä ja anna oma arvostelusi!

Keskiarvo 0 / 5. Arvostelut: 0

Ei vielä arvosteluja - ole sinä ensimmäinen!

Koska mielestäsi tämä oli hyödyllinen...

Seuraa meitä Facebookissa!

Vastaa